Kirjanpitäjä Franchising-asiakkuuteen
Etsimme tilinpäätöstaitoista kirjanpitäjää Franchising-asiakkuuteen
Franchising-palvelutiimimme etsii uutta toimeentarttuvaa ja ammattitaitoista kollegaa ravintola-alan asiakkuutemme kirjanpitoon!
Tehtävässä toimit kumppanina asiakkaallemme vastaten niin kirjanpidosta, tilinpäätöksistä ja veroilmoituksista kuin osto- ja myyntireskontrastakin.
Tiimimme työskentelee pääsääntöisesti Kotkan seudulla. Olet erittäin lämpimästi tervetullut viihtyisälle Kotkan toimistollemme, mutta joustavien etätyömahdollisuuksiemme ansiosta voit työskennellä miltä tahansa paikkakunnalta käsin. Toivoisimme kuitenkin myös sinun pystyvän matkustamaan Kotkan toimistollemme ainakin silloin tällöin. Aloitus on sovittavissa joustavasti, mutta toivomme, että pääsisit aloittamaan mahdollisimman pian!
Meillä on Franchising-asiakkaillemme räätälöity selkeä ja toimiva palvelukonsepti, jonka ansiosta koko tiimi toimii samalla tavalla ja tuuraus on hyvin mahdollistettu. Pääset roolissa tekemään tiivistä yhteistyötä asiakkaiden kanssa, perehtymään heidän mielenkiintoiseen liiketoimintaympäristöönsä sekä konsultoimaan heitä taloushallinnon asioissa perusteellisesti.
Teemme työtä Visman tarjoamalla sähköisellä ja helppokäyttöisellä Netvisor järjestelmällä. Kehitämme ja automatisoimme prosessejamme sisäisesti jatkuvasti, jolloin voit keskittyä asiakaspalveluun ja asiantuntijatyöhön syventymään yrityksen liiketoiminnan arvon kasvattamiseen asiakkaasi kanssa.
Tiimissämme kaveria ei jätetä yksin! Meille on tärkeää, että tunnet olevasi osa yhteisöämme heti alusta asti ja saat tarvitsemasi tuen uuden työn aloittamisessa. Haluamme myös mahdollistaa erilaisia urapolkuja Starian sisällä ja kuulemmekin mielellämme mikä on sinulle tärkeää ja kiinnostavaa urallasi eteenpäin. Varmistamme tehtävään hyvän perehdytyksen ja toivotamme sinut lämpimästi tervetulleeksi Starian matkalle ja osaksi tiimiämme!
Mitä voimme tarjota sinulle?
- Pääset työskentelemään matalahierarkisessa ja nopeasti kasvavassa organisaatiossa, jossa töitä tehdään laadulla ja tosissaan, mutta pilke silmäkulmassa
- Tuemme kasvua ja kehittymistäsi. Liiketoimintamme nopean ja kannattavan kasvun myötä pystymme tarjoamaan monipuolisia ja kansainvälisiä urakehitysmahdollisuuksia.
- Haluamme tarjota työpaikan, jossa viihdytään ja voidaan hyvin! Olemmekin saaneet Future Workplaces -sertifioinnin osoituksena erinomaisesta työntekijäkokemuksestamme.
- Meillä työskentely on aidosti joustavaa. Käytössämme on liukuva työaika ja voit työskennellä halutessasi myös etänä, osan vuodesta vaikka ulkomailta käsin.
- Tarjoamme lisäksi kattavat työsuhde-edut kuten lounas-, liikunta- ja kulttuuriedun, vapaa-ajan tapaturmavakuutuksen sekä Eduhouse-koulutusportaalin. Tuemme ja kannustamme myös KLT-tutkinnon suorittamiseen.
Uratarinoidemme kautta voit tutustua tuleviin työkavereihisi sekä kulttuuriimme: https://staria.com/fi/yritys/meilletoihin/uratarinat/.
Mitkä asiat auttavat sinua menestymään tehtävässä?
- Vahvat asiakaspalvelutaidot – teemme työtä palveluna asiakkaillemme, odotamme konsultoivaa työskentelytapaa ja valmiutta aktiiviseen kommunikointiin selkeällä ja positiivisella tyylillä.
- Useamman vuoden kokemus kirjanpidosta ja itsenäisesti tehdyistä tilinpäätöksistä. Sinun ei tarvitse olla vielä tilinpäätösten konkari, mutta sinulla on rohkeutta lähteä tekemään niitä itsenäisesti.
- Proaktiivinen työskentelyote ja hyvät ongelmanratkaisutaidot - lähdet oma-aloitteisesti selvittämään asiakkaiden kimuranttejakin kysymyksiä
- Aikaisempi käyttökokemusta Netvisor ohjelmistosta katsotaan eduksi.
Innostuitko?
Jätä meille hakemuksesi mahdollisimman pian, viimeistään 27.11.2023. Käymme hakemuksia läpi jo hakuaikana ja voimme edetä sopivan ehdokkaan kanssa nopeastikin.
Mikäli sinulla heräsi kysyttävää tehtävään liittyen Senior Service Manager Essi Karvonen vastaa mielellään kysymyksiisi. Tavoitat Essin parhaiten 7.11. 11-12 tai 14.11. klo 11-12 numerosta +358447438749.
Odotamme innolla kuulevamme sinusta!
Staria on kasvumatkalla! ⭐️
Vuonna 2003 Suomessa perustettu yrityksemme on kokonaan henkilöstön sekä kotimaisen Vaaka Partnersin omistama. Laajan talous- ja NetSuite ERP -palveluvalikoimamme ansiosta kansainväliset kasvuyritykset voivat tehokkaasti laajentaa liiketoimintaansa uusille markkinoille. Staria on ainoa yritys, joka pystyy tuottamaan kansainväliset taloushallinnon palvelut ja ERP -ratkaisut yli 40 maahan yhden nimetyn tiimin kautta. Tällä hetkellä meitä on jo 500 kollegaa seitsemässä maassa – ja kasvu jatkuu!
- Osasto
- Accounting & Finance
- Sijainnit
- Kotka, Helsinki, Lahti, Tampere, Turku, Vaasa, Salo
- Etätyömahdollisuus
- Hybridityö
- Työsuhteen tyyppi
- Kokoaikainen
Miksi meille töihin?
-
Osaksi Starian tiimiä
Helposti lähestyttävä ja matalahierarkinen organisaatio, jossa toimimme ammattimaisella meiningillä, pitämällä myös hauskaa yhdessä! -
Tuemme joustavaa työtä
Meillä tuetaan etätyöskentelyä ja mahdollistetaan joustavuus myös työajoissa. -
Pidämme huolta Starialaisista
Haluamme panostaa asiantuntijoidemme hyvinvointiin sekä hyvään työn ja vapaa-ajan tasapainoon. Tarjoamme paikallisen valikoiman liikunta- ja hyvinvointietuuksia, tiimipäiviä, aamupaloja toimistolla ja paljon muuta.
-
Tuemme kasvua ja kehittymistä
Tuemme kasvua ja kehitystä yksilötasolla ottaen huomioon oman kiinnostuksen, uran vaiheen ja tehtävissä kasvamisen mahdollisuudet koulutuksineen. -
Moderni työympäristö
Käytämme moderneja työvälineitä ja järjestelmiä, joiden lisäksi kehitämme jatkuvasti prosesseja ja tehtäviä mm. automatisoinnin avulla, jotta Starialaiset voivat keskittyä työssään olennaiseen.
Starialainen kokemus
Kysymme Starialaisilta säännöllisesti, mikä on heille tärkeää työelämässä ja miten yrityksenä täytämme näitä odotuksia.
Starialaiset arvostavat erityisesti joustavaa työtä ja etätyömahdollisuuksia, yhteistyötä oman tiiminvetäjänsä kanssa sekä vahvaa yhteishenkeä.
Staria yrityksenä
Olemme vuonna 2003 Suomessa perustettu yritys, joka on kokonaan henkilöstön sekä kotimaisen Vaaka Partnersin omistama. Mahdollistamme asiakkaillemme tehokkaimmat palvelut ja työkalut moderniin liiketoimintaan sekä seuraavan sukupolven kirjanpitoon maailmanlaajuisesti. Starian palveluihin kuuluvat paikalliset ja kansainväliset tietojärjestelmä-, talous-, HR- ja palkkaratkaisut sekä asiantuntijapalvelut. Staria on ainoa yritys Euroopassa, joka pystyy tarjoamaan laajat kansainväliset talouden- ja toiminnanohjauksen palvelut yli 40 maahan asiakaskohtaisella tiimillä. Staria on myös Pohjoismaiden palkituin NetSuite-kumppani.
Kirjanpitäjä Franchising-asiakkuuteen
Hakemuslomakkeen lataaminen
Työskenteletkö jo yrityksessä Staria?
Osallistu rekrytointiin, löydä seuraava kollegasi.